Vaikka kuiskailen huokailen
silkkisin sormin kuljetan ihoa pitkin
kuin runoa paperilla
sanojen merkityksiä
pitkin metsää
puuttuu rakkaus
eikä ole mitään
*
]]>
Voiko kukaan olla muuta kuin sijainen
voimmeko olla muuta toisillemme
Jokaisessa on tyhjä huone
asumaton
joka tarvitsee lämmittäjää
Miten sattumaa on se
että olet minun ja minä sinun
ja että meillä on lisäksi joukko muita
ja toisia
et unenkirjava
sysi pimeä
niin kuin tämä syksyinen yö
Jos punainen
heleä, viipyilevä
hidas, lempeä ja intohimoinen
niin kuin okra tai karmiini
Tai jos olisit syvä
pohjaton
meren vihreä
loputon ulappa
syvyyden sävyt
taivaan sinestä musteen siniseen
Keltainen
ilon, vapauden
syyslehden kirkas
jos olisit
Et sysi musta
syksyinen yö
Tai jos mustakin
mutta et väritön
tunteeton
loputon luminen maisema
johon ei voi koskea
*
Millaista olisi kohdata itsensä
hämärässä aamussa
ennen kuin aurinko on noussut
mieli
jäsenet
Ennen kuin ruoho on kasvanut
maa lämmennyt
taivas
Millaista olisi kohdata itsensä
pitkin päivää
askareissa
keskellä kirkkaita värejä
ääniä
elämän rytmikkäässä sykkeessä
Tuijottaa hetki itseä silmästä silmään
Nähdä
Kohdata
Millaista olisi kohdata itsensä ennen unta
Hyvästellä
Toivottaa hyvää yötä
Tyytyä
Tykätä
Millaista olisi olla itselle tuttu
joukko ystävällisiä sanoja
kylmien kohtaamisten
torjumisten sijaan
]]>
Riipun sinussa
sanoissasi ja katseessasi
Hyväksyvätkö ne minut
sanani
ajatukseni
tunteeni
Ja hengitän herkät keuhkorakkulani rikki
sinun hiekkaista ilmaasi
Satutan itseäni sitä enemmän
mitä vähemmän sinua kiinnostaa
jatkuva läheisyyteni
hengitykseni
kipuni
Sinä kavahdat
kun minä kosken
*
Paitani päälle
puen vielä toisen
sinun paitasi
sen jonka sinä valitsit minulle
jota sinä rakastit
ja hymyn alla minä kuolen
hitaasti
kuin yöllinen laine
Naamiot peittävät meidät
toisiltamme
itseltämme
ja me makaamme sylikkäin muka tyytyväisinä öihimme
jotka eivät lopulta tyydytä meissä mitään
sanomatta jääneet sanamme kannattelevat uppoavaa laivaamme
eivät satamaan
vaan vielä kauemmaksi ulapalle
*
Yritän olla oikean kokoinen
syliisi
Ne ovat tarkat mitat
kämmenen leveydestä
pituuksiin
painomittoihin
kokoluokituksiin
Tunnen tarkoin tavoitteeni
minun sinun tavoitteiksesi kuvittelemat
hyväksytyksi tulemiselle määrittelemäsi
kelpoisuusvaatimukset
joita emme täytä
alkuunkaan
tuskin lopussakaan
Jos loppua tulee
äärettömien rakkauslupausten jälkeen
*
Minä en ole sairas
etkä sinä
mutta suhteemme meinaa kuolla kipuihinsa
omituisiin vääristymiin
halvaannuksiin
verenkierronhäiriöihin
En ole lääkärikään
etkä sinä
ja kätemme tuntuvat olevan sidotut
mitä meihin itseemme tulee
Jos tässä sairasvuoteen äärellä
kohtaisin edes katseesi
mutta se on yhä liian korkealla
minulle
maassa makaavalle
Älä kumarru
minä olen jo nousemassa jaloilleni
Kaatuakseni taas
Itkeäkseni itseni eläväksi
sillä minä en tunne vielä muuta elämää
kuin kivun ja repaleiset tunteet
*
]]>
*
]]>painan sinut kontallesi
iso ja musta
kun puu otetaan juuriltaan
ja viedään toiseen multaan
se kiertää oksansa ympärilleen
katso tuota koivua
pidän sinut siinä kontallasi
päivän
kaksi
niin monta ettet jaksa laskea enää
vieraasta mullasta itänyt siemen
kasvaa varovaisena
ja kukkii haalein värein
pyytää aina anteeksi että on olemassa
silloinkin kun ei ole
lopulta en päästä sinua ylös ollenkaan
paina kasvosi tähän vieraaseen multaan
opettele
se on sinun uusi kotisi
sinun ja koivun
*
kivi laulaa kovin sanoin
ja meri itkee sen heltymätöntä pintaa
vuosisatoja hyväiltynä
laulu on yhtä julma
pinta kiiltää
ja valoa vasten sen näkee
että se on aikonut pysyä sellaisena vielä kauan
*
saat sinä sanoa minua miksi haluat
ja repiä hiuksia
vaatteita
käsivarren ihoa
sinussa iso musta karhu kääntää kylkeä varoittaen
olen oppinut puremaan kieltäni
katson tänään läheltä kun lähdet
painan silmäni ihoosi ja tutkin sen
ja toivotan hyvää matkaa
odottaen kuitenkin
että tulet taas sanomaan minulle
mikä olen
repimään rikki vastakammatun tukan
kiharat
*
kirjoitan tämän yön
koska ulkona sataa raskasta vettä
joka valuu pitkin puiden runkoja
ruostuneita kattopeltejä
ja soittaa samalla tasaista musiikkia
jonkun pastoraalisinfonian taustaksi
minusta se sopii
enpähän joudu aivan kasvokkain itseni kanssa
*
haluan rakastaa
osata rakastaa
tällainen tunneköyhä kylmä nainen
loputtomine pelkoineen
naurettavine fobioineen
nekin kaikki tuulesta temmattuja
keksittyjä
minua ei kukaan kohdellut
rumasti
olen jumissa paniikkihäiriön ja häiriökäyttäytymisen
välimaastossa
tietämättä minne kallistua
minne päätä kallistaa
*
]]>
ja tuijotan
miten kiivaasti kipuat kukkulallesi
kuningas
Ruoho alkaa huojua maassa
jalkojesi jäljiltä
Aurinko
pimenee
selkäsi taakse
mutta et välitä
muusta
taivutat jousen ampuaksesi alas
viimeisen vihollisesi
itsesi
*
Maa on märkää
mutta savuaa yhä
mustat lätäköt kiiltävät
katseessasi
Huhtikuu,
anna kätesi
ja kuljeta minut toukokuuhun
kesäkuuhun
Jätä siihen
Heinäkuun helteisiin en halua hukkua
En katseeseesi
*
]]>
Miksi puhuisin
tämän kipuni?
Ja kenelle?
Joku uskoo,
että tuskasta puhuminen
vain lisää sen valtaa.
Kuitenkin odotan
muiden puhuvan.
Kuitenkin iloitsen
jokaisesta
joka saa surunsa sanoiksi,
kyyneliksi.
Tuijotan mykkänä
mykkää taivasta.
Tiedän,
että simpukkasielussani
kivi pysyy kivenä.
Mutta haava
haava hiertää
kun kuuntelen
että puhuisit
omasi.
- Maaria Leinonen
Vähän kokenut se
joka ei koskaan
eksynyt syvään metsään
tiettömään korpeen
missä pelkonsa keskellä
kokee puut ystäviksi
missä voi kysyä
pilviltä tietä
eivätkä ne petä
puut. ja pilvet.
[Maaria Leinonen]
Ovi sulkeutui.
Lopullisesti.
Vedet silmissä
nyrkit verissä
sitä jyskytin
yötä päivää.
Huomaamatta:
toinen takanani
selkoselällään
apposen auki
aurinkoon
mutta toinen
toinen-
(M. Leinonen / Sanat kuin ystävän käsi, 1991)
]]>
Halla kuiskii jo nurkalla
heittää kiteensä säteisiin
piirtelee renkaita meren pohjaan
niin kuin satoja vuosia sitten pääskyset
kesää odotellessaan
Miten lie oppivatkaan myöhemmin
lentämään Afrikkaan, Australiaan
kesälinnut
Halla ei opi
Se asuu täällä, pitää majaa
ja kulkee ympäriinsä
silmissä, sydämissä
Pääskyset eivät sitä opeta
*
Heinäkuu on ylikypsä
kuin hekumasi
Himosi kaartuu vuoteellamme
kuin oksa
vuosia taakkaansa kantaneena
Tunnen itseni pieneksi
näinä päivinä
kuu ottaa otteensa minusta
ja sinä kerrot totuuksia
joissa on pohjalla hiekkaa
ettei tuuli kuljeta niitä vuorille
Painat itsesi minuun
vaikka olen kylmä kuin keskeneräinen veistos
nurkkapöydälle jäänyt kokeilu
savenvalajan uskalias yritys tehdä jotain haavoittuvaa
Kuumuuttasi vasten tunnen
miten minusta ovat haalistuneet kaikki intohimot
lakanneet olemasta kaikki naiselliset kaarevat liikkeet
jäsenistäni on kadonnut notkeus
taito heilahtaa viehkeästi edessäsi
niin kuin halvaantuneelta
Heinäkuu on ylikypsä
kuin ihoni
poimuinen ja väsynyt
ja himosi kaartuu ylitseni kuin korkea silta
kuivuneen uoman
hiljaisena haikeana ja järkyttyneenä
*
Olen lakannut haluamasta sinua
Seksuaalisuuteni on muuttunut kasaksi harmaata pyykkiä
En tunne olevani nainen sinun käsissäsi
jotka eivät tunne ihoni pehmeyttä
kaaria
jotka eivät kulje enää
harhaile
tutkiskele
Makaan vierelläsi kuin vanha metsä
itsekseen kasvanut
sokeutunut
Olen lakannut syttymästä
että arki saa tilaa
että sinä saat tilaa olla oma taipumaton
itsesi
kädetön sydämetön
*
]]>
Lähde: Södergran, Edith 1929: Levottomia unia: runoja.
Siirsin tämän runon tähän tuolta sivupalkista, jossa se ei päässyt oikeuksiinsa.
]]>