Jopas on hankalaa päättää, millainen tästä blogista voisi tulla. Välillä jo kopioin tänne isot määrät omia runojani, mutta sitten otin ne pois. Sitäkään en osaa päättää, että annanko tuon epätarkan kuvani olla vai en. Kun toisaaalta ja toisaalta.

Flunssa vie kaiken puhdin, enkä oikein syty tänään mihinkään. Saa nähdä meneekö koko päivä istumiseen ja ikkunasta tuijotteluun. Ehkä menee. Ymmärrän oikein hyvin Hölmölän ukkoja ja akkoja, kun ne innostuksissaan kaatoivat talosta koko seinän ikkunaksi. Sitä taas en niinkään hyvin, että kaatoivat kaikki neljä seinää. Unelmoin meren rannalla olevasta kesämökistä, jossa on merelle päin seinän kokoiset ikkunat. Olen aina ollut kova tuijottelemaan ikkunasta. Ja kai aika kova paikalta pakenija muutenkin.

Tässä nyt yksi eilen syntyneistä runoistani. Pitkästä aikaa edes yritin mitään.

 

Kun synnyin tänne

vedet vapautuivat

kyyneleet

ja koivun kohmeiset sormet

silittivät otsaani

kämmeniäni

 

Päivien päästä

silmäni tottuivat kylmään

jalkani pimeään

ja opin löytämään aamuista

köyhän leivän

kiitollisen

 

Myöhemmin palelin

itkin ja vapisin

Menetin itseni

ja häpesin herkkyyttäni

 

vain oppiakseni antamaan anteeksi

itselleni

ja toisille