...huomaan pohtivani, mikä merkitys sinulla on minulle, minulla sinulle. Olemmeko molemmat riippuvaisia toistemme sairauksista - sinä riippuvuudestani sinuun, minä narsmismiisi. Siksikö emme voi päästää irti muttemme elää sovussakaan. Toisinaan tuntuu, että imemme toisemme kuiviin.

Näen sinut, miten seilaat ikkunan takana kuin yksinäinen hirvi. Ilman ilmeitä, ilman sanoja. Ja minä revin sieluni verille niitä kaivatessani. Mikä meissä on mennyt niin vikaan? Sinun tunteettomuutesiko? Vai minun alati ailahtelevat? Kauanko jaksamme rikkoa itsemme toistemme käsiin? Kauanko voimme jatkaa tätä tyhjää suhdetta vain lasten takia? Kauanko etsiä etsiä ja etsiä löytämättä?