Halla kuiskii jo nurkalla

heittää kiteensä säteisiin

piirtelee renkaita meren pohjaan

niin kuin satoja vuosia sitten pääskyset

kesää odotellessaan

Miten lie oppivatkaan myöhemmin

lentämään Afrikkaan, Australiaan

kesälinnut

Halla ei opi

Se asuu täällä, pitää majaa

ja kulkee ympäriinsä

silmissä, sydämissä

Pääskyset eivät sitä opeta

*

Heinäkuu on ylikypsä

kuin hekumasi

Himosi kaartuu vuoteellamme

kuin oksa

vuosia taakkaansa kantaneena

Tunnen itseni pieneksi

näinä päivinä

kuu ottaa otteensa minusta

ja sinä kerrot totuuksia

joissa on pohjalla hiekkaa

ettei tuuli kuljeta niitä vuorille

Painat itsesi minuun

vaikka olen kylmä kuin keskeneräinen veistos

nurkkapöydälle jäänyt kokeilu

savenvalajan uskalias yritys tehdä jotain haavoittuvaa

Kuumuuttasi vasten tunnen

miten minusta ovat haalistuneet kaikki intohimot

lakanneet olemasta kaikki naiselliset kaarevat liikkeet

jäsenistäni on kadonnut notkeus

taito heilahtaa viehkeästi edessäsi

niin kuin halvaantuneelta

Heinäkuu on ylikypsä

kuin ihoni

poimuinen ja väsynyt

ja himosi kaartuu ylitseni kuin korkea silta

kuivuneen uoman

hiljaisena haikeana ja järkyttyneenä

*

Olen lakannut haluamasta sinua

Seksuaalisuuteni on muuttunut kasaksi harmaata pyykkiä

En tunne olevani nainen sinun käsissäsi

jotka eivät tunne ihoni pehmeyttä

kaaria

jotka eivät kulje enää

harhaile

tutkiskele

Makaan vierelläsi kuin vanha metsä

itsekseen kasvanut

sokeutunut

Olen lakannut syttymästä

että arki saa tilaa

että sinä saat tilaa olla oma taipumaton

itsesi

kädetön sydämetön

*